Meidän suurin velvollisuutemme on
valkoisen rodun säilymisen varmistaminen
ja tulevaisuuden luominen
meidän valkoisille lapsillemme

(David Lane: 14 sanaa)




 

  MILLAINEN ON NEEKERI?

Ulkomuodoltaan neekerit ovat helposti erotettuvissa muista roduista. Iho tumma, ei kuitenkaan musta (vastasyntyneen lapsen vaalea iho tulee vasta usean viikon kulutua tummaksi) levittää omituista, vastenmielistä hajua; vartalo keskikokoa (keskim. 168 cm), sivuilta ikäänkuin litistynyt. Raajat hoikat (pohkeet melkein puuttuvat), käsivarret pitkät (kädet ulottuvat lähelle polvia). Pääkallo pitkä ja kapea (leveys-indeksi 70-74), luu tavattoman paksu ja vahva. Poskipäät ulkonevat, nenä leveä, litteä, nenänjuuri latuskainen, sieraimet laajat, silmien väli suuri. Leukapielet leveät, mutta itse leuka kehittymätön. Hampaat suuret, ulkonevat, huulet ulkonevat, paksut. Tukka villamaisen kähärä, vanuttuu kuin villa; hiuskarva litteä. Parrankasvu huono, ihokarvat usein puuttuvat. - Luonne (muistuttaa monessa suhteessa lasta) iloinen, huoleton, turhamainen, häilyvä, totuudenrakkaus ja säälintunne puuttuvat; siveelliset käsitteet aivan toisenlaiset kuin meidän. Henkiset kyvyt yleensä alhaisemmat kuin muilla roduilla; mainittakoon  jäljittelykyky, soiton ja laulun rakkaus. Aistit tarkat. Neekerit pystyvät äkillisiin, suuriin voimanponnistuksiin, mutta eivät luonnontilassa ollessaan juuri kykene pitkäaikaiseen, sitkeyttä vaativaan työhön.

(Lähde: Tietosanakirja VI osa palsta 1065, 1914)

Esitämme kysymyksen: onko todennäköistä, että neekeri on tuosta ajasta radikaalisti muuttunut? Vai onko muuttunut se, mitä neekeristä on sallittua kirjoittaa? Esitä oma kantasi ennen juhannusta sähköpostitse osoitteeseemme: natsionaalsotsialism@gmail.com. Vastanneiden kesken arvomme kirjasen Adolf Hitler ja lapset (kirjassa on teksti viidellä kielellä: viroksi, latviaksi, suomeksi, saksaksi ja englanniksi)


 

Tulosta uusi kalenteri tästä!

 

Aatetoverit!
Uusi osoitteemme on:

www.suomi88.com!
 
Tervetuloa kansallissosialistien sivustolle!

Tämä sivusto on tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat tietää lisää kansallissosialismista. Kyseessä on lähinnä internetissä olevan kansallissosialismia koskevan aineiston hakemisto. Sen lisäksi tarjoamme kommentoituja aiheeseen liittyviä uutisia sekä suomennettua aineistoa.
Sivusto on tällä hetkellä 24 kielellä ja tarkoitus on lisätä niin kielten määrää kuin kullakin kielellä tarjottavaa aineistoa.
Toivomme yhteyksiä suomalaisiin kansallissosialisteihin, myös kaikenlainen yhtyistyö tämän sivuston kehittämisessä on erittäin tervetullutta.
 
Heil Hitler!
 
Toimitus.








24. kesäkuuta 1908 syntyi
-Standartenführer Alfons Rebane,
Rautaristin Ritariristillä tammenlehvien kera palkittu virolainen upseeri.



  Arvoisa lukija!

Tämän palstan aiemmat tapahtumat ovat omalla sivullaan, jolle pääset klikkaamalla tästä:

Tänään historiassa







Rotupuhtaus kunniaan,
sekarotuisten poistaminen välttämätöntä


(11.06.2010) Helsingin Sanomat kertoo tänään Kainuun koirasuden taposta.  "Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen mukaan risteytymien poistaminen on välttämätöntä susien rotupuhtauden ja lajille tyypillisten ominaisuuksien säilyttämiseksi".





Muukalaiset riehuivat Linnanmäellä

(07.06.2010) Uutiskanavat kertovat eilen Linnanmäellä tapauhtuneesta suurtappelusta, jota ei olisi tapahtunut, jos poliitikot eivät olisi päästäneet Suomen väestötilannetta siihen surkeaan tilanteeseen, jossa se nyt on. Tässä tappelussa "Suomen kunniaa" puolustaneiden väitetään olleen mustalaisia. Merkillistä. Missä on suomalaisten kansalaisaktiivisuus? - Linnanmäki suljettiin ja 8000 maksanutta asiakasta ajettiin ulos vieraan elementin kahinan vuoksi. Kansallissosialistisessa Suomessa ei tätäkään olisi tapahtunut.





Virossa muistokivi "Holokaustin uhreille"

(02.06.2010) Tallinnassa Patarein vankilan lähellä avattiin tänään Ranskasta sodan aikana Viroon tuoduille juutalaisvangeille omistettu muistomerkki. Entinen kommunisti Edgar Savisaar  sanoi puheessaan mm. seuraavaa: "... Me emme saa unohtaa rikollisia hallintoja ja niiden uhreja....". Tämän sanoi siis mies, joka palveli sellaista hallintoa uskollisesti erittäin kauan. Avaustilaisuudessa oli paikalla toveri Savisaaren lisäksi suuri juutalaisten ystävä ulkoministeri Paet (hänestä pitemmin vironkielisellä sivullamme otsikon "Eesti ZOG" alla) sekä entinen kommunisti Arnold Rüütel, samoin oli paikalla luonnollisesti koko joukko "valitun kansan" omia poikia ja tyttöjä. Meidän kommenttimme: 1. Muistomerkissä on teksti ensin ranskaksi, sitten vasta viroksi. Se on Viron kielilain vastaista. 2. Jäämme toivomaan senkin päivän saapumista, jona samassa paikassa avataan muistomerkki kaikille niille virolaisille isänmaanystäville, joita NKVD:n juutalaiset kiduttivat ja murhasivat.





Ruotsalaiskirjailija Mankell:

Juutalaiset murhasivat nukkuvia ihmisiä

(02.06.2010) Helsingin Sanomat uutisoi, että humanitaarista apua Gazaan viemässä olleessa saattueessa ollut tunnettu ruotsalainen kirjailija kertoi laivalla tapahtuneesta. Muunmuassa ampuivat kansainvälisillä vesillä olleisiin laivoihin hyökänneet juutalaiset nukkuvia ihmisiä. - Mitä juutalaisten vielä pitää tehkä, jotta kaikkein typerinkin ihminen ymmärtää, että Adolf Hitler oli oikeassa?





iViva Nicaragua!

(02.06.2010) Postimees-lehden tietojen mukaan Nicaragua katkaisi eilen diplomaattisuhteet juutalaisvaltion kanssa protestiksi juutalaisten kansainvälisillä vesialueilla suorittamaa verilöylyä ja joukkomittaista ihmisryöstöä vastaan. Jo aiemmasta ajasta ovat samaan päätökseen päätyneet latinalaisen Amerikan maista Kuuba, Bolivia ja Venezuela. Samaan aikaan juutalaisten vaikutus esimerkiksi Argentiinassa on vaarallisen suuri.





Miehitetty Afganistan:

Toukokuun saldo - 50 miehittäjää hengiltä


(02.06.2010) Päättyneen kuukauden aikana lähettivät afganistanin vapaustaistelijat 50 miehittäjää sinne, minne ne kuuluvatkin: helvettiin. Vertailun vuoksi tulee mainita, että viime vuonna samaan aikaan oli saalis paljon pienempi, vain 27 miehittäjää. Sota on tänä vuonna saamassa käänteen suuntaan, joka tuo afgaaneille vapauden takaisin.

Niille, jotka aikovat mennä Afganistaniin amerikkalaisten ja juutalaisten etuja miehittäjinä palvelemaan - ja myös näiden miesten omaisille - lisäämme tähän oheen videoklipin amerikkalaissotilaasta, joka palasi Afganistanista kotiin kasviksena. Perhe sai itselleen aviopuolison ja isän asemesta maskotin. Miellyttävää katselua!







Blood & Honour syytettyjen penkissä Espanjassa

(27.05.2010) Madridissa alkoi eilen oikeudenkäynti, jossa syytettyinä on 18 Blood & Honourin jäsentä, iältään 27-40 vuotta. Miehiä syytetään laittomien aseiden hallussapidosta sekä laittomaan järjestöön kuulumistesta – mahdollinen rangaistus on 2-5 vuotta vankeutta.

Vain kaksi syytetyistä on suostunut vastaamaan kysymyksiin. Toinen heistä perusteli järjestön perustamista halulla puolustaa isänmaallisuutta ja arvokasta käyttäymistä.

Oikeudenkäynti jatkuu maanantaina todistajien kuulustelulla.





Neekerit sieppasivat koulutytön

(25.05.2010) Iltalehden uutinen kertoo tänään tapahtumasta, joka voi yllättää vain niitä, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet, millaiseksi Suomi on holtittoman maahanmuuttopolitiikan tuloksena muuttunut. Kaksi neekeriä oli siepannut 16-vuotiaan tytön autoonsa, raahaneet metsään, sitoneet kiinni siten, että tytön alavartalo oli purossa. Tytön avunhuudon kuullut sivullinen pelasti tytön.
Vaadimme paluuta sellaiseen katukuvaan, joka Suomessa oli vielä 1970-luvulla.




Suomi luopumassa sananvapaudesta

(22.05.2010) Uutisportaali Uusi Suomi välittää uutista uudesta lakiesityksestä, jolla pyritään taistelemaan "rasismia" vastaan. Tulevaisuudessa voi esimerkiksi puolue saada rangaistuksen oman jäsenensä mielipiteen ilmaisusta. Samoin saattaa muuttua rangaistavaksi sekin, että blogissa tai kotisivulla pitää esillä linkkiä "rasistiseen" sivustoon. Lakiesitys on aiheuttanut terävää vastustusta, sillä on selvää, että sen tarkoituksena on lopettaa kaikenlainen maahanmuuttoa koskeva yhteiskunnallinen keskustelu. Jatkossa on sallittua ilmaista vain rajatonta iloa Suomen muuttumisesta kansojen sulatusuuniksi sekä ulkomaalaisten suorittamista rikoksista. Muut mielipiteet ovat kiellettyjä ja rangaistavia. - Pian olemme tilanteessa, jossa kotisivua voi vapaasti pitää vain jonkin arabimaan serverissä.

Portaalissa on mahdollisuus ilmaista äänestämällä lakiesityksestä mielipide  - se siis ei ole VIELÄ kiellettyä. On olemassa jopa kaksi vaihtoehtoa, joista valita mieleinen. Tänään kello 17.30 oli 88 prosenttia ääneistäneistä lakiesitystä vastaan. 88!





Ryssä näyttää mallia!

(14.05.2010) Uutiskanavat välittävät uutista, jonka mukaan olisi ryssän merovoimien erikoisyksikkä vapauttanut somalialaisten "merirosvojen" kaappaaman laivan "Moskovan yliopisto" ja tämän operaation aikana teloittanut kymmenisen kaappaajaa. Somaliterroristien edustaja syyttää ryssiä rasismista.

Me sensijaan katsomme, että rasismista voi syyttää vain somalialaisia, sillä he kaappaavat pääasiassa laivoja, jotka kuuluvat valkoisille ihmisille (samoin ovat esimerkiksi Suomessa somaliraiskaajien uhrit pääasiassa valkoisia naisia, joka viittaa rikokseen juuri uhrin etnisen taustan perusteella). Ryssän erikoisjoukoille tulee antaa tunnustusta, sillä teloittamalla rikollisia he pelastivat samalla Euroopan kymmenkunnalta potentiaaliselta laittomalta maahantulijalta. Jatkakaa samassa hengessä!




 
Palloilija-neekeri aikoi huijata

(22.04.2010) Virolainen Õhtuleht välittää neekeristä kertovan uutisen. Neekeri tahtoi saada Englannissa ajokortin ja lähetti kokeeseen ystävänsä puolestaan. Uutisessa ei kerrottu, miksi neekeri potkii palloa Englannissa, eikä Afrikassa, missä varmasti olisi tilaa palloilla ja ajokorttiakaan ei ehkä olisi niin vaikeaa saada.




 
NEEKERIT MURHASIVAT EUGENE TERREBLANCHEN!



Eugene Terreblanche,
Etelä-Afrikan tasavallan kansallismielisten buurien johtaja


31.01.1941 - 03.04.2010

Terreblanchen tappoivat hänen oman maatilansa neekerityöntekijät.
Vahva todiste siitä, että rauhanomainen rinnakkaiselo neekerirodun kanssa ei ole mahdollinen.




RYSSÄN PRESIDENTTI JUUTALAISTEN ISÄNTIENSÄ SEURASSA  VIDEO YOUTUBESSA!
 



   =


NATO – Juutalaisten touhua?
 
Viro, Latvia ja Liettua ovat olleet NATOn jäseniä kohta kuusi vuotta. Tasavertaisia jäseniä muiden jäsenten ohella? Ne luulevat, että niitä puolustetaan. Ja ne otetaan huomioon. NATOon kuuluu tällä hetkellä 28 maata ja jotkut haluaisivat Suomenkin sinne.

Katsokaamme NATOn kotisivua: http://www.nato.int/   Siellä on tekstit tietenkin monella kielellä ja olisi loogista, että ne olisivat siellä kaikkien jäsenmaiden kielillä. Mutta ovatko? Etusivulla näemme, että on mahdollisuus valita englanti, ranska, venäjä tai ukraina (tavaltisesti kyllä väitetään, että Venäjä ja Ukraina eivät ole NATOn jäseniä...).

Katsokaamme tarkemmin. Sivulla http://www.nato.int/cps/en/natolive/official_texts_17120.htm, jolla on asiakirjoja, tarjotaan mahdollisuutta valita 19 kielestä. No, niiden joukossa pitää sitten olla viron, latvian ja liettuankin - ovathan ne muiden kanssa tasavertaiste jäsenten kieliä! Mutta onko niitä? Eipä olekaan. Sitävastoin on taas venäjän ja ukrainan kielet... ja jopa HEPREA!

Ehkäpä NATO haluaakin sillä osoittaa, kenelle se on tärkeä ja kenen etuja se ajaa - tai: ketkä NATOssa päättävät... Kuudessa vuodessa ei ole NATO kyennyt kääntämään sivustoaan jäsentensä kielille. Voiko Baltian maiden halveksuntaa enää suoremmin osoittaa? Balttilaiset sotilaat kelpaavat kyllä miehitettyyn Irakiin tai Afganistaniin finanssijuutalaisuuden etujen puolesta kaatumaan, mutta enempää arvoa heidän maillaan ei näytä NATOn mielestä olevan.







Viikon vitsi
Milloin mustaihoinen työtoveri muuttuu neekeriksi? Heti, kun hän poistuu huoneesta.
Our banner from here!